sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ja jälleen sunnuntai..

Pari viikkoa taas hujahtanut nopiaa ja huomasin jälleen olevan sunnuntain, kun teille kirjoittelen :). Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Työpaikkani muuttaa, joten olen pakkaillut siellä ja tehnyt tietysti töitä. Isänpäivä vietettiin myös ja lapset muistivat isää mukavilla yllätyksillä. Talvikin tais tulla ihan vain muutamassa päivässä. Mitäs vielä, ainiin ja ehkä minulle tärkein, valmistuin Personal traineriksi. Nyt siis hetken hengähdys ja jos sitä alkaisi miettiä sitten mitäs elämässä seuraavaksi.


Tänä aamuna herättiin ihanaan talviaamuun.


Mukavaa alkavaa viikkoa teille

Mustikka


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sunnuntai..

Voi on jo sunnuntai. Valmistautuminen huomiseen työpäivään on alkanut, henkisesti nimittäin. Jotenkin tässä ehtii viikonlopun aikana rentoutua ja muistaa kuinka mukava onkaan vain olla, kunnes sunnuntaina alkaa iltaa kohden iskeä tajuntaan, että aamulla aikainen herätys ja töihin lähtö ja maanantai fiilis. No sitähän tämä on viikot ja päivät hurahtavat kuin hiekka läpi sormien. Tuntuu kuin vuorokauden tunnit eivät riittäisi ihan kaikkeen. Sitten kun on aikaa niin sitä vain oleilee ja ottaa rennosti ja huomaa ettei ole tehnyt yhtään mitään vaikka olisi ollut aikaa tehdä jotain :). Näissä tunnelmissa ja pohdinnoissa toivottelen sunnuntai illan jatkoja teille ja yritän käyttää päivän viimeiset tunnit tehokkaasti johonkin :)!


Mustikka

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lauantain mietteitä..

Pitkä aamulenkki marraskuisen kolean märässä säässä hyvän ystävän kanssa tehtynä, ruoka syötynä sekä pyykit viikattuna ja pestynä voin keskittyä viettämään loppupäivän kynttilän valossa tenttiin lukien, lasten naurua ja "tappelua" kuunnellen :).

Tässä hiukka tunnelmia meidän olkkarista tältäpäivää :).


Tonttukin jo tiensä on meille löytänyt.


Mukavaa viikonlopunjatkoa kaikille!

Mustikka


tiistai 29. lokakuuta 2013

Harmaata..

Tuo ilma voisi olla valoisampikin. Harmaa sinänsä on kyllä näin syksyisin ja talvisin minun sisustusvärini ja nytkin olohuoneemme on peittynyt harmaan,valkoisen ja vaalean roosan väreihin. Valkoinen ja vaalean harmaa vetävät niin kovin puoleensa tällähetkellä :).

Mutta tähän lokakuun harmauteen laitoin jo eilen yhdet valot sisälle, eihän liian aikaisin vain?!


Mutta viikko huomenna puolivälissä, että kohta ollaan marraskuussa ja sitten tuleekin jo joulu ja vuodenvaihde. Tuntuuko teistä, että aika kuluu hurjaa vauhtia? Tämä syksy ja oikeastaan koko vuosi on mennyt todella nopeasti. Voi kun oppisi nauttimaan ja olemaan läsnä, mutta kaippa sen aika tulee jossain vaiheessa. Nyt elämä on suoriutumista päivästä toiseen, kiirettä, töitä,päiväkotia ja koulua. 

Mustikka toivottelee hyvää loppuviikkoa jokaiselle :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Syystunnelmaa..

Pitkästä aikaa ehdin jälleen blogiani päivitellä. Syksy on mennyt kyllä hurjalla vauhdilla eteenpäin ja kohtahan on jo joulu. Minun syksyyn on kuulunut töitä ja opiskelua. Valmistuin pari viikkoa sitten ryhmäliikunnanohjaajaksi ja nyt olen tenttiä vaille valmis Personal Trainer. Onhan tässä siis ollut paljon muuta ajateltavaa ja blogikin siis pysynyt hiljaiselossa. 

Eilisen opiskelupäivän jälkeen aloin tänään siivota heti aamusta ja päivä mennytkin siivotessa. Enpä muista milloin olisin ehtinyt edes siivota kunnolla :). 

Mutta nyt sitten valmista projektia. Tämä siis valmistui jo kesällä, mutta nyt saatte siitä kuvaa eli sängynpääty valoilla. Minä niin olen tykännyt tuosta ja se tuo niin kivaa tunnelmaa meidän valkoiseen makkariin.


Mutta nyt palaa kynttilässä tuli ja on aika alkaa sunnuntai illan viettoon. 



Mustikka


maanantai 5. elokuuta 2013

Yksi tekele ja vähän muutakin..

Voi tätä ihanaa lämmön määrää mikä meitä hellii. Aurinkoa ja lämpöä lomalleni tilasinkin. Siis lomaviikko minulla ja paljon olisi kaikenlaista tekemistä, mutta ei niin millään malttaisi olla sisällä kun on näin lämmintä.

Tänään alkoi minulla taas ns. treenikausi ja kävin myös treenauttamassa harjoitus asiakastani salilla. Itse tein tuossa illan kähmässä kuulatreenin ihan tässä kotosalla. Olen menossa jälleen perjantaina vetämään yhdet kuula treenit, joten samalla hijoin ohjelmaa sinne. 

Meillä on pihassa tuollainen uima-allas ja voi miten meidän poikaset on ihastuneet siihen. Tänään kuului jo ennen yhdeksää, että " äiti saako mennä jo uimaan". Siinä siis on polskittu kovasti.


Jäätelö on myös ihan erityistä herkkua näin kesäkuumalla :).


Minä olen keskittynyt lukemaan koulujuttuja ja ottamaan aurinkoa. Samalla tietysti vahtien pienten polskuttelua.


Mutta, että näin leppoisaa meillä:).

Projektitkin ollaan saatu valmiiksi ja sen "B" projektin paljastankin teille nyt, koska varsinainen "A" projekti ei ole vielä oikein kokonaisuudessaan kuvauskelpoinen :). Eli juttua siitä myöhemmin.

Löysin jo vuosi sitten tuolta vanhan navetan perukoilta vanhan pöydän ja ajattelin, että tuohan toimisi loistavasti hieman tuunattuna mun ajatukseen olkkarin pöydästä. No aikaa on kulunut ja nyt kuin sattumalta tän mun varsinaisen "A" projektin yhteydessä huomasin tuon pöydän jälleen ja koska materiaaleja jäi "A":sta yli niin päätin vain käydä ostamassa mustaa maalia ja hieman puulistaa ja petsiä ja lopputulos on tässä.


Mitäs tykkäätte? Minä ainakin tykästyin. 

Aurinkoista viikonjatkoa kaikille!

Mustikka



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kesä taas

Miten ihanaa, että lämpö hellii meitä jälleen. Ollaankin oltu ahkeraan ulkona aina kun on tilaisuus. Toivotaan, että lämpöä riittää vielä pitkään.
Taannoiselta Ikean reissulta kotiutin meille jo pitkään mun mielessä olleen tuolin. Tykkään siitä kovasti.



Erään projektin parissa on mennyt eilen miehellä päivä ja olin minä toki hieman apunakin :). Minä suunnittelen ja mies toteuttaa. Mutta katsotaan sitten lopputulosta kunhan se valmistuu.


Ja koska tarvikkeita jäi ja tuolta vanhan rakennuksen perukoilta löytyi jotain niin päätin, että kokeillaan tehdä vielä jotain muutakin. Näinhän se menee, että ideat syntyvät hetkestä hetkessä.

Nauttikaa muutkin kesän lämmöstä, jotta jaksatte syksyn ja talven kylmät sitten!


 Mustikka toivottelee leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille..

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Loman loppu

Niin se vain oli ja meni nopsaa pariviikkoa lomalla. Loma hyödynnettiin kyllä täysin reissailuun ja laiskotteluun :). Nyt olen ollut jo töissä kolme päivää ja miten pitkiltä ne tuntuvatkaan. Mutta kuten jo aijemmin mainitsin niin ensviikko ja sitten onkin vielä viikko lomaa. Ollaan myös suunniteltu josko lähdettäisiin talvella koko perhe johonkin lämpimään viikoksi. Olisiko ehdotuksia mihin kannattaisi mennä talvi aikaan Suomesta, että olisi lämmintä ja aurinkoista?


Mustikka

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä..

Ainakin toivomme niin. Hrrr...kun on kylmä ilma ollut tänään. Mittarissa 18 astetta ja jotenkin niin syksyinen tuuli kävi aamulenkillä, että ei ihan heinäkuuksi uskoisi. 

Huomenna nokka kohti Tamperetta. Ihana mennä reissuun, vaikka maanantaina paluu arkeen koittaa jo minulla. Muu perhe lomailee vielä. Toki minulla on sitten vielä viikko lomaa elokuulla, joten ihan kiva kun on jotain mitä odotella :). Nyt pakkailemaan, koska aamulla aikainen lähtö. Mukavaa loppuviikkoa teille! :)


Mustikka

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Reissupäivä

Tämä aamu alkoikin aikaisella herätyksellä ja jo ennen yhdeksää koko perhe istui kuin tatit autossa matkalla kohti pohjoista tai ainakin meiltä pohjoisempaan suunnattiin. 
Vaasan reissulla pikkuiset tykästyivät pelaamaan pingistä. Kotio tultuamme mies löysi netistä käytetyn pingispöydän vielä tästä suht läheltä, joten tänään kurvattiin se hakemaan.
Samalla reissulla päätimme ajaa Haaparannan Ikeaan, koska matkaa tuli lisää n. reilut 50 km. Sieltä sitten kotiuduimme reipas tunti sitten pingispöydän ja muutaman Ikean tuliaisen kanssa sekä säkillisen karkkia. Käytiin siis Candy worldissä samalla :).


Nyt on kyllä jotenni nuutunut olo ja mieli halajais hieman vielä lenkille lähtä, mutta saapa nähdä jääkö se aamuun. 

Mansikat sain pakkaseen eilen, kun ne viimein sain haetuksi ja kyllä taitaa olla viimeiset hetket niitä haeskella ja säilöä. Mietin vain, että riittääköhän nuo minulle talven yli, kun olen niin tykästynyt marjoja popsimaan. Pitänee ehkä hakea vielä lisää.


Mutta tällaista tänään.

Mustikka

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ehtiväistä

Eilen olin tehokkaana. Siskoni lähti muutaman viikon mittaiselta reissulta kotio Helsinkiin, joten minä päätin laittaa ranttaliksi ja aloin siivoilla heti aamusta eilen. Siivosin sisällä, pesin monta koneellista pyykkiä, kävin omia tavaroita läpi vanhassa kivinavetassa, joka on siivouksen alla myös. Tein kahden tunnin asiakas tapaamisen ja pesin vielä lisää pyykkiä. Pienten poikasten mentyä nukkumaan mietin hetken josko merkkailisin vielä kirppis tavarat, mutta jätin sen tälle päivää. 


Tänään aloitin aamun nukkumalla pitkään ja lähtemällä aamulenkille. Nyt olisi tarkoitus sitten merkkailla ne kirpparitavarat ja lähteä kirppikselle siivoamaan pöytä ja viemään lisää tavaraa. Huomenna olisi mahdollisuus käydä Ikeassa ja torstai aamuna suuntaamme Tampereelle. 

Siis olen niin lomalla :)! 

Mustikka

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Lomalla

Viikko takana lomailua ja onhan se niin mukava olla vain. Heti loman alkajaisiksi käytiin Vaasassa ja Tuurissa. Ensi viikolla suuntana Tampere. Aamuisin nukuttu pitkään ja nautittu kiireettömyydestä. 

Kaiken näköisiä sisustus ideoita on pää täynnä, mutta vielä pitäisi hakea tarvikkeita ja alkaa toteuttamaan niitä :). Niistä lisää myöhemmin siis!

Eilen kävin tuuraamassa meidän kahvakuulaohjaajaa. Suunnittelin jalkapainotteisen kuulatreenin ja nyt tuntuu itselläkin. On myös kiva huomata, että ihmiset ovat jo ilmoittaneet kiinnostuksensa tulla asiakkaikseni valmistuttuani PT:ksi. Kaikennäköistä on siis menossa ja suunnitelmia pitäisi tehdä ja työstää :)!

Tänään taitaa olla hyvä päivä hakea mansikat pakkaseen, joten toivottelen teille kaikille oikein mukavaa  ja vauhdikasta viikonloppua!


Mustikka

perjantai 21. kesäkuuta 2013



Moikka!

Mitäs teille kaikille kuuluu? Blogini on ollut tarkoituksella jo pidempään tauolla,ehkä osittain loppui mielenkiinto, mutta myös töiden alettua elämä yksinkertaisesti muuttui niin kovin ettei energiat enää riittäneet kaikkeen. Mutta monesti olen kurkkinut tänne ja teidän muiden blogeja lukenut epäsäännöllisen säännölliseen :). 

Aloitin helmikuussa hyvinvointivalmentaja/kuntosaliohjaaja ja personal trainer opinnot Trainer4You:lla, joten työt ja opiskelut ovat pitäneet minut kiireisenä kevään. 

Heinäkuussa olisi tarkoitus pitää lomaa pariviikkoa ja loput sitten elokuussa. Tampereelle ainakin reissu tiedossa ja kylläpä sitä jossain muuallakin tulee varmasti käytyä.

Nyt vietämme kuitenkin keskikesän juhlaa ihan vain kotona rentoutuen ja kovasti odottelen siskoani Helsingistä saapuvaksi ehkä jo tänään.

Kaikille oikein ihanaa Juhannusta



Mustikka