keskiviikko 15. elokuuta 2012

Jutun juurta..

Hei, teille kaikille ja anteeksi, että blogini jaksaa viettää vain hiljaiselämää. Mutta tosiasiahan on, että juuri nyt ei irtoa juttua ja miksipä sitä sitten turhia jorisemaan niinkuin nytkin teen :).
Esikoinen aloitti koulutaipaleensa nyt maanantaina ja sehän tarkoitti myös minulle ja pikkuisille arjen aloitusta. Täällä siis herätään jälleen kellon soittoon joka aamu ja voi miten se onkin vaikiaa, vaikka kuin koittaa illalla mennä ajoissa unille. Kuinkas teillä muilla on arki alkanut kesän jäljiltä?
Mutta jos jotain niin ainakin kesäkin tuli samalla ja onhan ollut lämmintä. Ollaankin nautittu poikien kanssa ulkosalla olosta aina iltaan saakka. Tänään kävi ystäväni kyläilemässä pienten mussukoiden kera. Mutta aina yhtä harmi, kun lähtevät. Asuvat Etelä-Suomessa, joten turhan usein ei nähdä.  Herkuteltiin mustikkapiirakalla ja vaniljavaahdolla:).
Tänä kesänä olen saanut viettää myös laatuaikaa isosiskoni kanssa, joka asuu Helsingissä. Yhtä vaikeaa on myös hänet aina kotimatkalle päästää. Meillä on seitsemän vuotta ikäeroa, mutta ollaan todella läheisiä ja olisi ihana nähdä häntä paljon useammin, kuin mitä nyt näemme. Ikävä ehtii tulla ennen kuin seuraavan kerran näemme. Reissua olenkin jo suunnitellut hänen luokseen tässä syksyllä tekeväni, sitä odotellessa:)! Ja meidän eräskin illanistujainen..mutta saahan sitä välillä!?
Olen myös alkanut kiinnittämään paljon huomiota ruokavaliooni tai siis toisinsanoen olen jättänyt sokerin syönnin vähemmälle. Enää ei tarvitse mennä joka ilta lasten nukahtaessa kaapille etsimään herkkuja tai karkkia. Sokerista ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta voi siis päästä eroon:). Mutta ainahan sitä välillä täytyy herkutella toki. 
Juoksen paljon, lähes päivittäin ja kahvakuulailen parisen kertaa viikossa, joten olen myös huomannut ruokavalion merkityksen urheilusuoritukseen ja siitä palautumiseen. 
Olen siirtynyt lähes täysin täysjyvä tuotteisiin ja syön aamuisin ja iltaisin paljon maustamatonta rahkaa tai luonnonjugurttia kera myslin, pähkinöiden, siementen, raejuuston, marjojen tai hedelmien. Teen siis erinlaisia versioita joitakin noita aineksia käyttäen aamuin/illoin. Pähkinöitähän suositellaan syötäväksi noin kourallinen päivässä. Pähkinöissä ja siemenissä on ainakin meille kaikille tärkeitä Omega-3 ja E-vitamiineja. 
Ja minun aamuihin kuuluu myös isokuppi kahvia mielellään kaksi :)!
Palailen asiaan taas, kunhan ehdin ja juttua tulee :)..

Mustikka toivottaa kaikille hyvää loppuviikkoa :)!







4 kommenttia:

  1. Hyvä ettet ole kadonnut kokonaan. Käy ihmeessä välillä jorisemassa vaikkei niin ihmeellistä asiaa olisikaan. :) Kivaa loppuviikkoa sullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en sentäs ole kokonaan kadonnut, mutta tällähetkellä ei vain oikein irtoa mitään tärkeää juttua tänne kerrottavaksi :)..Mutta välillä käyn kirjoittamassa, ettei ihan hiljene. Muiden blogeja kuitenkin lueskelen aina kun ehdin!

      Poista
  2. Mukavaa, kun ehdit jorisemaan :D
    Herkullisen näköistä piirasta..
    Kunnioitettava teko tuo sokerin rajoittaminen, itseltäni ei ehkä onnistuisi, vaikka tarpeen olisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, että jaksat lukea juttujani vaikka ne nyt ovatkin vähän turhia jorinoita tällähetkellä :)!
      Tuo sokerin vähentäminen on kyllä vaikeaa ollut, mutta hyvin olen selvinnyt ja tokihan minä herkuttelen välillä, kuten tuota piirakkaa jonka leivoin eilen :).

      Poista

Kivoja Viestejä