Mietittekö koskaan, mikä tekee teidät onnelliseksi?! Perhe, lapset, maallinenmammona vai ne suuret saavutetut haaveet, joita meillä jokaisella varmasti elämässä on? Olen pohtinut paljonkin näitä asioita viimeiset parivuotta ja olen yhä varmempi siitä mitä elämältä haluan. Lasten myötä olen myös oppinut arvostamaan elämää ihan eri tavalla, samoin itseäni. Elämähän ei kestä loputtomiin ja jos niitä haaveitaan ei toteuta tai ainakin yritä toteuttaa niin voiko ihminen olla tyytyväinen siihen mitä on? Miettiikö sitä sitten parinkymmenenvuoden päästä, että olisi pitänyt, mutta kun? Ihmiset toteavat hyvin monesti "mutta kun nyt ei pysty tai voi" tai "sitten kun lapset kasvaa" siis minäkin tunnustan sanovani näin. Tosi asiahan on kuitenkin se, että emme ole täällä loputtomiin, emme edes välttämättä enää vuoden päästä.
Elämä tulisi elää päiväkerrallaan ja tarttuen niihin pieniinkin hetkiin mitä tarjolla on. Nauttia sydämensä kyllyydestä olevansa terve, saavansa tehdä asioita, mitkä ovat itselle tärkeitä.
Lapset ovat minulle jo yksi saavutettu haave. Mitä ammattiin tulee on se vielä kaukana siitä lapsuuden haaveesta. Minusta piti tulla lääkäri tai ainakin halusin koko lapsuuteni sitä. Aina kysyttäessä vastasin lukevani lääkäriksi. No lukiossa totesin, että matematiikka ei ole vahvin alueeni ja joudun ehkä luopumaan haaveestani tulla lääkäriksi. Kovalla työllä tuokin olisi tietysti ollut saavutettavissa, mutta koska juuri silloin ei opiskelut kiinnostaneet, vaan menin aina siitä missä aita oli matalin, jota katuu nyt jälestäpäin todella paljon.
Jossain vaiheessa halusin näyttelijäksi, mutta sekin jäi, ehkä ihan hyvä niin :). Pianoa olen aina halunnut oppia soittamaan, mutta jostain syystä sekin on jäänyt toteuttamatta. Se on kyllä asia jonka vielä aijon opetella eli pianotunneille olisi tarkoitus lähteä jossain vaiheessa.
Joku voisi todeta, että minulla on kolmenkympin kriisi ja varmasti sekin pitää osittain paikkansa. Hakee paikkaa elämässä, miettii missä on hyvä ja mitä haluaisi tehdä loppuelämän. Vielä en ole osannut päättää mikä minusta tulee isona.
Yksi haave ammatti on toimintaterapeutti. Olen aina ollut sosiaalinen ja haluaisin ihmisläheisentyön, jossa saisi tehdä hyvää ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Toinen haave ammatti olisi sisustussuunnittelija, mutta olen miettinyt sitä nyt paljonkin ja todennut, että onkohan tämä minulle enempi harrastus, kuin että tekisin siitä itselleni ammatin?! Kolmas mikä kiinnostaisi on kosmetologin työ. Kauneudenhoitoala kiinnostaa ja jotenkin se vain vetää puoleensa.
Tapasin taannoin ihmisen, minua joitain vuosia nuoremman. Hänen kunnianhimonsa ja se, että hän tietää mitä elämältä haluaa ja pyrkii niitä kohti on todella ihailtavaa. Miten sitä on itse jotenkin niin jumissa ja paikoillaan!? Johtuuko se näistä kotona vietetyistä vuosista vai siitä ettei uskalla vain ottaa sitä askelta oikeaan suuntaan?
Tämä tekstihän minua muistuttaa tästä hetkeen tarttumisesta, vielä kun sen taidon osaisi kunnolla.
Kuvan tarkkuus on jälleen jotain muuta kuin se on koneella, joten anteeksi siitä!
Mustikka
