keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Pohdintaa Elämästä..



Mietittekö koskaan, mikä tekee teidät onnelliseksi?! Perhe, lapset, maallinenmammona vai ne suuret saavutetut haaveet, joita meillä jokaisella varmasti elämässä on? Olen pohtinut paljonkin näitä asioita viimeiset parivuotta ja olen yhä varmempi siitä mitä elämältä haluan. Lasten myötä olen myös oppinut arvostamaan elämää ihan eri tavalla, samoin itseäni. Elämähän ei kestä loputtomiin ja jos niitä haaveitaan ei toteuta tai ainakin yritä toteuttaa niin voiko ihminen olla tyytyväinen siihen mitä on? Miettiikö sitä sitten parinkymmenenvuoden päästä, että olisi pitänyt, mutta kun? Ihmiset toteavat hyvin monesti "mutta kun nyt ei pysty tai voi" tai "sitten kun lapset kasvaa" siis minäkin tunnustan sanovani näin. Tosi asiahan on kuitenkin se, että emme ole täällä loputtomiin, emme edes välttämättä enää vuoden päästä.
 Elämä tulisi elää päiväkerrallaan ja tarttuen niihin pieniinkin hetkiin mitä tarjolla on. Nauttia sydämensä kyllyydestä olevansa terve, saavansa tehdä asioita, mitkä ovat itselle tärkeitä.
  Lapset ovat minulle jo yksi saavutettu haave. Mitä ammattiin tulee on se vielä kaukana siitä lapsuuden haaveesta. Minusta piti tulla lääkäri tai ainakin halusin koko lapsuuteni sitä. Aina kysyttäessä vastasin lukevani lääkäriksi. No lukiossa totesin, että matematiikka ei ole vahvin alueeni ja joudun ehkä luopumaan haaveestani tulla lääkäriksi. Kovalla työllä tuokin olisi tietysti ollut saavutettavissa, mutta koska juuri silloin ei opiskelut kiinnostaneet, vaan menin aina siitä missä aita oli matalin, jota katuu nyt jälestäpäin todella paljon.
Jossain vaiheessa halusin näyttelijäksi, mutta sekin jäi, ehkä ihan hyvä niin :). Pianoa olen aina halunnut oppia soittamaan, mutta jostain syystä sekin on jäänyt toteuttamatta. Se on kyllä asia jonka vielä aijon opetella eli pianotunneille olisi tarkoitus lähteä jossain vaiheessa. 
Joku voisi todeta, että minulla on kolmenkympin kriisi ja varmasti sekin pitää osittain paikkansa. Hakee paikkaa elämässä, miettii missä on hyvä ja mitä haluaisi tehdä loppuelämän. Vielä en ole osannut päättää mikä minusta tulee isona. 
Yksi haave ammatti on toimintaterapeutti. Olen aina ollut sosiaalinen ja haluaisin ihmisläheisentyön, jossa saisi tehdä hyvää ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Toinen haave ammatti olisi sisustussuunnittelija, mutta olen miettinyt sitä nyt paljonkin ja todennut, että onkohan tämä minulle enempi harrastus, kuin että tekisin siitä itselleni ammatin?! Kolmas mikä kiinnostaisi on kosmetologin työ. Kauneudenhoitoala kiinnostaa ja jotenkin se vain vetää puoleensa. 
Tapasin taannoin ihmisen, minua joitain vuosia nuoremman. Hänen kunnianhimonsa ja se, että hän tietää mitä elämältä haluaa ja pyrkii niitä kohti on todella ihailtavaa. Miten sitä on itse jotenkin niin jumissa ja paikoillaan!?  Johtuuko se näistä kotona vietetyistä vuosista vai siitä ettei uskalla vain ottaa sitä askelta oikeaan suuntaan? 

 Tämä tekstihän minua muistuttaa tästä hetkeen tarttumisesta, vielä kun sen taidon osaisi kunnolla.

Kuvan tarkkuus on jälleen jotain muuta kuin se on koneella, joten anteeksi siitä!

Mustikka

14 kommenttia:

  1. Siinäpä tärkeitä pohdintoja...:)

    Itse yritän oppia elämään tässä ja nyt....olemaan eläämäni tyytyväinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina sanoistasi! Sitähän me taidamme lopulta jokainen ainakin yrittää "elää hetkessä" ja nauttia siitä mitä on ja on jo saavuttanut :).

      Poista
  2. Olet miettinyt suuria asioita!
    Hetkeen tarttuminen.. totta! Pitäisi nauttia matkanteosta eikä odottaa pelkkää perillepääsyä.
    Toivottavasti asiat selkeytyvät kohdallasi, kun niiden aika on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija sinä sen muotoilit hienosti "pitäisi nauttia matkanteosta, eikä odottaa perille pääsyä" ! Tuo on niin tosi ja juurikin asia mitä haen ja ajattelen, mutta toteutus onkin toinen juttu..

      Poista
  3. Tuossa välissä varmasti tuleekin fiilis, että tässäkö tämä oli? Monihan pistääkin sitten elämänsä uusiksi ja vaihtaa kaiken miestä/vaimoa myöden.
    Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinulla on nyt yksi etappi saavutettu, lapset (ehkä) tehty ja kotiäitielämää vietetty. Saa ja pitkääkin haaveilla, mutta täytyy muistaa, ettei se ruoho ole aidan takana virheämpää. Enkä tarkoita tällä pelkästään ihmissuhteita.
    Pitkällehän olet kuitenkin jo edennyt, kun olet miettinyt asiaa noin paljon ja osannut sen hyvin jäsennellä.
    Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi, mitä ikinä se sitten tuokaan tullessaan!
    Itselläni on muuten samainen seinätarra, jonka sanoma on niin oikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Rouva Kivitikka :).. Nyt todella miettii, että tässäkö tämä oli, kun perhe on perustettu ja perus asiat kunnossa,,mutta jos ajattelisimme näin, että nyt kaiki on valmista tai että nyt voi pysähtyä, lakkaisiko ihminen olemasta?! Tai niinhän tässä ehkä onkin hiukan käynyt, unohtanut itsensä ja elänyt elämää toisten kautta. Nyt kun lapset ovat jo isompia sitä haluaa toteuttaa itseään taas ja olla "minä". Tulevaisuus näyttää mitä tuleman pitää, toivottavasti kaikkea hyvää ja mukavaa elämäntäyteistä elämää :)!

      Poista
  4. Hei. Mietteesi kuulosti todella tutulta. Olen itsekkin paljon miellinyt tulevia työsuunnitelmia, haaveita ja sitä mikä tekee minusta onnellisen.
    Haluaisin osat myö olla onnellinen siitä mitä minulla juri nyt on.
    Kiva oli lukea näitä pohdikelujasi en ole siin aivan yksin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna kiva kuulla, että muitakin löytyy. Luulen, että näitä "kriisi" kausia elämässä tulee ja niitä joutuu pohtimaan ja miettimään. Juurikin nyt oloni on erittäin pysähtynyt ja jämähtänyt..toivoisin voivani nähtä vuoden päähän, mutta taitaa täytyä vain elää päiväkerrallaan ja katsoa mitä elämä tuo ja mihin se vie! Yrittää sitten tarttua niihin asioihin joita vastaan tulee ja nauttia niistä siinä hetkessä :)! Toivottavasti sinäkin löydät onnen niistä asioista, mitkä ovat tärkeitä sinulle ja uskallat tavoitella niitä haaveita joita sinulla on<3

      Poista
  5. Hienoa, että olet nuoresta iästä huolimatta pohtinut elämän peruskysymyksiä. 30-vuotias on monella tapaa elämänsä kunnossa, eikä siten ehdi tai osaa ajatella tällaisia. Kaikkea hyvää tielle minkä valitset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija sanoistasi! Tutkimusretki itseen ei ole helppoa, mutta välttämätöntä. Elämässä on vain osattava tehdä valintoja ja löytää itselleen se paras tie kuljettavaksi. Lapset ovat jo sen verta isoja, että minulla on nyt aikaa alkaa miettiä myös itseäni seitsemän kotona vietetyn vuoden jälkeen. Parasta aikaa elämässähän tämä varmasti on, siitä pitää vain osata nauttia oikealla tavalla!

      Poista
  6. Tulin kiittämään ilahduttavasta kommentista blogissani :)
    Haaveilut, unelmointi ja pohdinnat ovat mahdollisuuksien punnitsemista... Kesähaleja sinulle♥

    VastaaPoista

Kivoja Viestejä