torstai 23. elokuuta 2012

Haaveilua..

Tässäpä muutamia juttuja mistä haaveilen tai ovat hankintalistalla sitten, kun on rahaa tarpeeksi mitä tuhlata! Hankinta listalla on/olisi valaisimia ja huonekaluja sekä astioita.

Tämä ihana Pentikin Vermont lampunjalka ja siihen tietysti kaveriksi joku valkoinen varjostin. Kuva ei anna kyllä oikeutta jalalle, mutta se on kaunis ja miellyttää minun silmääni :).


Tämä Ikean Barometer lattiavalaisin olisi kiva makkariin tai olkkariin. Pöytä versio meiltä jo löytyykin.


Haluaisin uuden sohvan ja mielellään valkoisen. Nämä Ikean sohvat voisivat olla ihan kivoja. Te joilla Ikean sohva, onko kestänyt käytössä miten??
Meillä on Ikean Ektorp nojatuoli sekä rahi ja ovat ainakin vuoden käytön jälkeen vielä kuosissaan. Ainoa miinus tietysti tuo herkkä valkoinen väri näin lapsien kanssa. 

Tämä miellyttää silmää 3:n istuttava Kivik sohva
tai vaihtoehtona voisi olla myös tämä 3:n istuttava Ektorp, mutta ehdottomasti valkoisella päällisellä! 

Jonkin näistä Riviera Maisonin vitriini kaapeista voisin ottaa, mutta aika hintavia, joten säästää saan melko kauan, jotta voisin edes yhden noista ostaa!





Ja nämähän ei sunkaan ole ainoita juttuja mitä voisin Riviera Maisonilta kotiini laittaa. 
Muunmuassa näitä viinilaseja olen hankkimassa. Tässä useampi vaihtoehto.


ja tämä kotiutuu minulle jokupäivä.


Mustikka jatkaa toistaiseksi haaveilua. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)!



















8 kommenttia:

  1. Haaveita ja säästökohteita pitää aina olla ;-D
    Kauniita nuo huonekalut ja astiat.
    Meillä mökillä valkoinen sohva, ei kylläkään Ikeasta, ostin sen huutiksesta. Vaikka moni ihmetteli väriä mökille, lapsiperheeseen, niin voihan ne päälliset aina pestä!!
    Ja välillä voi pitää myös jotain eriväristä vilttiä istuinosan päällä.
    Katsoppa muuten huutiksesta noita voi olla siellä myynnissä (jos ei ole pakko ihan uusi olla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken ei tarvitse olla uutta, mutta nuo Ikean sohvat nyt eivät uutenakaan olisi hirmu kalliita. Tuo sohva asia vain on sellainen, että sen on mentävä sitten taas monta vuotta, joten en ehkä siksi lähde kovin helpolla käytettyä ostamaan joka on jo vuosia vanha!
      Haaveilla saa ja kiva tietää, ettei teilläkään ole valkoinen sohva tuottanut ongelmia. Ja siksikin katsellut noita ikean sohvia,kun tuo päällinen on niin helppo ottaa ja pestä. Ainakin olen tykännyt juuri siitä tuossa meidän Ektorpissa.

      Poista
  2. Ihania haaveita - ja aika moni niistä samansuuntaista kuin itsellänikin :) valkoista, vitriiniä, Maisonia..
    Taas lottoamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotto vetämään tosiaan, jospa se joskus osuis kohdalle :)! Mutta haaveillaan toistaiseksi siis vain. Jospa nuita valaisimia ja astioita kuitenkin voisi jo shoppailla jahka saan ekan palkan :).

      Poista
  3. Onpas ihania haaveita! Meille voisin ottaa myös nuo kaikki, jos rahaa ja tilaa olisi. :D

    Keksitorneja meiltä jo muutama löytyykin, mutta viinilaseja olen itsekin vasta haaveillut ostavani.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa ja tilaahan nämä tietysti vaativat, mutta jos luopuu jostain muusta ja laittaa tilalle :)!
      Keksitorni ja viinilaseja kotiutan heti, kun saan tilin ja jos siitä jotain jää :).

      Poista
  4. Ihana haavelista! :)

    Meiltä löytyy tuo Ikean valkoinen Kivik divaanilla, on nyt reilut kaksi vuotta ollut lapsiperheessä ja en vaihtaisi mihinkään! Tykätään siitä tosi paljon. :) Päälliset pesen puolen vuoden välein ja vaikka silloin hampaita kiristelen, niin on se valkoinen sohva vaan niin ihana! <3 Eli itse voin tuota lämpimästi suositella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kivik sohva miellyttää minun silmääni jotenkin enempi kuin tuo ektorp, vaikkakin meiltä yhden istuttava Ektorp löytyykin. Mutta tuo Kivik on kyllä aikasta kiva eli eikun säästämään palkasta, jotta saan haaveilemani valkoisen sohvan :)! Kiitos Jenni <3

      Poista

Kivoja Viestejä