keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ompas ihanaa

Kun blogiini on tullut uusia lukijoita vähän ajan sisään paljon :). Aivan valtavasti tervetuloa kaikille ja toivottavasti viihdytte mukanani :)! 
Kiitokset SisustusUnelmia Johannalle blogini esittelystä :).
Tää päivä on mennyt oikeastaan taas ihan normisti. Ollaan oltu kotosalla ja merkkailtu kirpparille meneviä vaatteita. Huomenna olisi tarkoitus mennä siivoilemaan pöytää ja viedä samalla lisää vaatteita mennessä. Niin helppoa, kun vain saa aikaiseksi. Olen ihan kivasti tienannut vähän ekstraa kirpparilla, joten aina syksyisin ja keväisin olen pöytää pitänyt jonkun kuukauden vuokralla. Kannattaa siis jos on nurkissa paljon ylimääräistä vaatetta tai muuta hyötytavaraa. Mites te muut pidättekö kirpparilla pöytää vai miten kierrätätte tarpeettomat tavaranne?


Mustikka

ps. osaisiko joku sanoa, miksi tuo kuva näyttää epätarkalta vaikka se on ihan tarkka koneella?!

11 kommenttia:

  1. Kirppuilu on kyllä kivaa, itse käytän aika paljon huutista, tänäänkin lähti yksi paketti ja toisen kävi ostaja noutamassa paikanpäältä. :) Toki tulee vietyä myös ihan kirpparille, mutta yleensä kerran vuodessa pidän pöytää.

    Mulle muuten näyttää kuva ihan tarkalta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilla on kiva kierrellä ja käydä :). Minäkin olen huutista käyttänyt, mutta jotenkin tuo kirppistely vie voiton tai isommat ja yksittäiset jutut laitan edelleen huutonettiin. Siis kaikki käy, kun tavaran saa liikeelle eikä se pyöri tilaa viemässä nurkissa. Kaverilla vuotta nuorempi poika niin hän ostaa yleensä ison pinon vaatteita multa ja vien loput jos jää niin kirpparille.
      Kiva, että kuva ei siellä näytä epätarkalta..hmm onkohan mulla silmissä vikaa :)!

      Poista
  2. Huomenna juurikin menossa myyntiin kirppikselle kamaa. Itse myyn varsinkin lasten vaatteita paljon siellä, mutta myös ostan. Siis kierrätystä parhaimmillaan.
    Minulle tuo kuva näkyy myös epätarkkana (vaikka on rillit päässä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kuvan kirjoitus on epätarkka tässä, vaikka siis koneella ihan selkeä.
      Mutta siis tänään kävin pöydän siivoamassa ja vein samalla lisää pari pussillista vaatteita :). Huomaa itsekkin, että nurkissa paljon tavaraa jota ei edes tarvitse. :)

      Poista
  3. Meillä myydään ja ostetaan aika tasapuolisesti kirppiksiltä. Juurikin huomenna alkaa viikon pöytävuokra ja sinne olen hinnoitellut kamaa.
    Mulle tuo teksti näkyy epätarkkana (vaikka on rillit päässä..)

    VastaaPoista
  4. Meillä on noin kerran vuodessa (tai harvemminkin) kirppiksellä tavaraa myynnissä. Mekin käytetään tosi paljon huuto.nettiä ja Tori.fi-palvelua, mut pienemmät tavarat menee helpommin kirppiksellä kaupaksi. Pitäiskin varailla tässä kirppispöytä, kun ylimääräistä tavaraa alkaa olemaan nurkissa :)

    Ja kuva näyttää munkin silmissä tarkalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos teille joillekkin kuva näyttää tarkalta :). Mutta joo kirpistely on ihan mukavaa, jos vain ehtii siihen hiukka panostaa :)!

      Poista
  5. Täälä kanssa kuva on tarkka :)

    Ite kierrätän mahollisimman paljon vaatetta tuttavapiirissä, ja itse myös sitä kautta lapsille saan paljon vaatetta.
    Lisäksi välillä vien paikkakunnalla järjestettävään MLL:n lasten vaate- ja tavarakirppikselle myytävää, ja sieltä aika hyvin tienaa. Nyt pari kirppistä jääny töiden takia väliin ja harmittaa.. Tuntuu että lasten tavaroista ja vaatteista pääsee helpommin eroon kuin omistaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, että lastenvaatteet menevät kyllä hyvin kaupaksi verrattuna aikuisten vaatteisiin. Mutta kyllä olen siellä omiakin myynyt silti ihan kiitettävästi :).

      Poista
  6. Kiitoksia käynnistäsi blogissani (ericanvaaleitaunelmia.blogspot.com)
    Oli aivan pakko tulla vastavierailulle :)
    oikein ihanaa torstaita sinulle
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että tulit :). Mukavaa tostain jatkoa myös sinulle :).

      Poista

Kivoja Viestejä